Tiistaina oltiin Oreniuksen treeneissä. Eipä päästy oikein puusta pitkälle, tai siis lähdöstä radalle, kun jäätiin kakkosesteelle opettamaan Oivalle ihmisnuolta. Opetuksesta teki haastavaa se, että Oivan piti oikeasti tehdä töitä, ei saanut vaan roiskia yli :D. Lopulta onnistui ja lopputulos oli mitä mahtavin!! Toimii!

Tänään torstaina oli K9:n treenit, joihin Saviojan Anne tuli valmentamaan meitä. Ja JES!!!! Vihdoin ihminen, joka kertoi mitä mun oikeasti pitää tehdä Oivan kanssa, jotta homma alkaa pelittämään. Ja oli niin helppo ohje, että mäkin ymmärsin "Ole hiljaa". Nykyään Oiva osaa jo hakea esteet ja uskaltaa irrota niille, joten kaikki "hyppy"-ym. käskyt vaan sotkee sen keskittymistä. Ja mikä parasta, vihdoin ohjaan sitä samalla periaatteella kuin Casperia, ihanaa!! Tietty ohjauskuviot on hiukan erilaisia, mutta käskytys menee samalla tavalla :). Kun olen hiljaa, Oiva keskittyy itsenäiseen työntekoon ja miettii mitä oikeasti pitää tehdä. LOISTAVA TREENI :)!!