Maanantaina oltiin valmennusryhmän treeneissä ja Ville oli taas kouluttamassa meitä. Tehtiin paria kivaa harjoitusta, toisessa oli tarkoitus leyeroida keinu ja pari hyppyä, kun koira menee puomin ja sitten seuraavalla "kierroksella" saada koira keinulle puomin sijaan. Leyerointi onnistui loistavasti, alastulo vaan hämäsi Casperia, kun jäin taakse. Ja besserwisser kääntyi täydellisesti keinullekin, kyllä se siis treeneissä osaa!! Toinen harjoitus oli radanpätkä, jossa treenattiin mm. putken päiden ohitusta, pituudelta 180 asteen käännöstä ja takaaleikkausta pituudelle. Kokonaisuutena meni hyvin! Pariin kohtaan kokeilin myös Villen ohjauksia omien päätelmien sijaan, esim. twisti oli parempi yhteen takaakierto-hyppyyn, kuin mun takaa-käsky ja pyöritys. Lisäksi tehtiin taas se ihme-hämäys-pyörähdys, jolla koiran saa huijattua putken pään ohi, en osaa selittää (enkä varmaan toistaakaan sitä pyörähdystä itsenäisesti missään) :D. Kiva rataharjoitus kokonaisuudessaan, mitä nyt vähän valitin niistä kohdista, joissa piti jäädä vaan odottelemaan koiraa, oon nyt niin tiukasti iskostanu päähäni sen juoksejuoksejuokse-metodin, etten osaa seisoskella radalla ;).

Torstaina oli Purinan treenit, jossa oltiin koko porukalla, eli Casperin ja Oivan kanssa ja Kallekin tuli mukaan <3. Casperin kanssa tein taas tota leyerointi-juttua ja tosiaan sivuetäisyys ei haittaa sitä, lähinnä se jos jään liian taakse. Lisäksi treenattiin jaakotusta, maanantain jälkeen päätin, että nyt oikeasti opetan sen Casperille, tavoitteena tietysti se, että C oppisi sen niin, että kaarre olisi minimaalisen pieni, siivekettä nuoleva. Oiva harjoitteli puomia ja keinua, kontaktienmuistuttelua. Tehotreeniä tarvittaisiin.. Lisäksi tein hyppytekniikkaa matalalla okserilla (edessä tietty "apuhyppy"). Ja keppejä ja rengasta. Koirat oli aika kierroksilla, koska ne oli molemmat mukana, mutta pysyivät suht hiljaa odotellessa, kun Kalle seisoi niiden vieressä.

Tänään Oikku pääsi Sannan tokokoiraksi :) :)!! Alma on mammalomalla ja Lina saikulla, niin lupasin Sannalle, että Oivan kanssa saa tokoilla mielin määrin :D. Oiva oli treenaillut seuraamista, perusasentoa, seisomaanjäämistä ja paikallamakuuta. Käsittääkseni oli ollut nätisti, vähän yrittänyt bongailla agilityesteitä alkuun, hehheh.