On lomalaiselta vähän jäänyt nämä päivittelyt, joten laitetaan nyt jälkikäteen. Casper pääsi kisaamaan 3.1 JAU:n kisoihin Hyvinkäälle 3 kpl agilityratoja. Tuomarina oli Ritva Herrala. Kaikki radat olivat aikalailla suoraviivaisia, mielestäni aika helppoja 3-luokan radoiksi.

Ekalta radalta tehtiin nolla :). Vihdoin ja viimein lisää SM-nollia juhannuksen jälkeen! Casper oli mielestäni hiukan hidas tuolla pohjalla ja sijoitus olikin 13./70. Tokalta radalta tuli hylly ihan pöljästä kohdasta, valssasin A:n jälkeen hiukan myöhässä (ehkä myös hiukan tyhmä paikka valssille, käänsi liikaa koiraa, kun olisi pitänyt työntää hypylle) ja ohjasin Casperin putkelle. Casper pysähtyi putken suulle, kun näki mun epäröinnin, mutta totesin että peli oli jo menetetty  nollan suhteen ja annoin sille luvan mennä putkeen "mene vaan"-käskyllä :D. Putken jälkeen tehtiin vielä parit kiemurat, joiden aikana mietin miten pääsen sujuvasti maaliin, kun en jaksanut tehdä loppurataa vaan halusin säästää voimia vikaan starttiin.

Kolmannella radalla tippui 2 rimaa, Casper taisi olla jo hiukan väsynyt. Videolta katsottuna en nimittäin löydä mitään syytä miksi se tiputtaa ne rimat. Eka tiputus tapahtui jo tokalla esteellä, mutta päätin että tehdään sitten hieno femma-rata. Toka tiputus tapahtui ennen putkea ja mun käsi ehkä laskee vähän liian ajoissa, mutta sen ei pitäisi vaikuttaa Casperin hyppyyn. Mielestäni vauhti oli tällä radalla parempi kuin ekalla, harmi vaan nuo tiputukset.

Ma 4.1. Ville piti meille taas treenit, tehtiin medi-hypyillä, kun oli niin kylmä. Tehtiin pari eri radanpätkää ja tässä tärkeimmät pointit: 1. Sylkkäri vaatii vielä hiomista!! 2.. Jaakotus TOIMII, pitää vaan muistaa itse edetä ajoissa, niin siitä on eniten hyöytyä :). 3. Itselle tarvisi vielä rutkasti radanluku-treeniä, teen välillä huonoja ohjausvalintoja.

Niin ja Hyvinkään kisoista tulee myös radat nettiin, kunhan pääsen omalle koneelle.