Viime aikoina on ollut hieman hiljaisempaa treenirintamalla. Milloin on päivystyksiä treenien aikaan ja milloin mitäkin.. Kaikkea ei voi enää muistaa,mutta eiliseen asti mun(kin) muisti vielä kantaa ;). Eilen oltiin siis Purinalla K9:n treeneissä ja otin molemmat koirat mukaan, koska Niina ei ehtinyt ollenkaan treenaamaan. Koko treeni oli aikamoista kaaosta..Jo Purinalle lähtö oli sitä luokkaa, että olis kannattanu jäädä kotiin. Takaluukku ei auennu, joten otin molemmat koirat etupenkille (siis apukuskin jalkatilaan). Purinan pihalla Oiva tietysti keksi (yksin autossa ollessaan), että hänen paikkansa on takaluukussa ja oli sitten jyrännyt sinne takapenkin tavaroiden yli ja koiraverkon läpi..No onneksi se mun koiraverkko on sellainen ei-kiinteä, niin se oli sitten antanut periksi. Mikä viisas aussie :D.

Itse treeneissä tein Casperin kanssa muutaman esteen pätkää, jossa vuorotellen puomille/puomin alla olevaan putkeen. Muistuttaakseni siitä, kuka siellä radalla ohjaa ja ketä. Ja lisäksi erityishuomiota kiinnitin kontakteihin, eli pysäytin sen kunnolla niihin. Oivan kanssa ihan perus irtoamisharjoitusta parilla hypyllä ja putkella. Aluksi aika monta toistoa meni niin, että Oiva pudotti ekan esteen. Mietin ja pähkin ja lopulta muistin Eevan huomion viime viikon treeneistä, eli en saa laskea kättä alas ennen kuin Oiva on maassa. Ja toimii :)!! Eli pitää vaan ite olla 150% tarkkana siitä, että käsi on ylhäällä, koska Oiva reagoi tosi herkästi mun liikkeisiin. Ja kerrankin Oiva myös irtosi oikein hienosti, jes!

Sunnuntaina sitten Casperin kanssa I-hah:in kisoihin, muistaakseni oli 2 agilityrataa tiedossa.